01.09.2008 - 15:12

Asta lähti kotiin lauantai iltana. Deco olisi myös mielellään lähtenyt siskon luokse, mutta hinattiin pihalta takaisin omaan kotiin. Mukavaa oli siskolla ja sen veljellä viikon ajan peuhatessa. Toivottavasti Asta ei oppinut hirveän huonoille tavoille isossa laumassamme.

Viikonloppuna kisattiin Kirkkonummella. Ensimmäiseltä radalta ei saatu tuloksia aikaan, mutta toisella radalla sekä Heta että Bengo tekivät nollaradan. Heta sijoittui kolmanneksi, joten ihan ok oli vauhtikin. Bengolle tuli taas tyypilliset preeria kaarrokset, joten aikaa meni peräti 4 sekuntia enemmän radalla kuin Hetalla. Kisoissa oli tällä kertaa vahva kelpie-edustus. Paikalla olivat ainakin Vimma, Jilla sekä Lusmu ja Ketku. Tuloksellisesti kelpiet eivät tainneet juhlia tällä kertaa, mutta olipahan mukava nähdä ratasuorituksia muiltakin kuin bordercollieilta ja belkkareilta. Kisoissa ratkottiin Uudenmaan piirin mestaruudet ja tällä kertaa mestariksi leivottiin tervu Ninja jota ohjasi Juha Orenius.

Kiusa oli myös kisoissa turistina ja hymy oli allekirjoittaneella herkässä kun Kiusa hengaili Astan vieressä. Ei tulisi heti mieleen, että ovat samasta pentueesta, sen verran iso koko ero oli näillä kahdella koiralla :)

24.08.2008 - 21:35

Oli mukava kokemus vesisateesta huolimatta. Heta & Bengo ovat olleet tauolla karsinnoista lähtien johtuen sekä Hetan lepuutuksesta että kroonisesta ajan puutteesta. Tänään tempaistiin kuitenkin kolme rataa molempien kanssa ja voisi sanoa, että puolet meni hyvin ja puolet ei ihan niin hyvin...

Ensimmäisellä radalla Heta pudotti jossain vaiheessa yhden riman. Olin jo valmis sirottelemaan tuhkaa kisaurallemme kunnes joku agikavereista ystävällisesti kertoi, että radan ulkopuolelta näytti siltä, ettei koiralla yksinkertaisesti ollut yhtään tilaa hypätä kun ahne ohjaaja kierrätti sen liian läheltä siivekettä :0/

Bengo ei päässyt ensimmäisellä radalla kakkos estettä pidemmälle. Se ei taipunut pujotteluun vaan jatkoi ykkösvälin jälkeen suoraan kolmoseen. Bengon radasta täytyy muutenkin sanoa, että silloin kun se menee pieleen, se todellakin menee pieleen. Puolivälissä rataa koiran suorittaessa esteitä ihan oman mielensä mukaan, päätin luovuttaa ja suunnata maaliin. Bengo seurasi perässä suorittaen rataa edelleen täysin omien suunnitelmiensa mukaan.

Toisella radalla oli sitten jo tsemppi päällä. Heta voitti radan ja Bengo oli kolmas, joten molemmat tekivät nollaradan hyvällä ajalla. Kolmannen radan Heta suoritti taas puhtaasti ja sijoittui toiseksi. Mikä mukavinta Hetalla on nyt agilitaajien himoitsema tuplanolla ensi vuoden arvokisoja ajatellen. Bengo hylkääntyi myös kolmannella radalla ja tyylilleen uskollisena kenellekkään ei jäänyt epäselväksi hyl tulos, sen verran monta hyllyä tuli tehtyä. Pienenä vihjeenä pentujen ohjaajille. Jos treenaatte agia, opettakaa koira heti pois kaarratuksesta, joka niillä on rotupiirteenä, säästytte monelta hylkäykseltä kun koira tulee lähelle käskystä.

23.08.2008 - 20:51

Taas on aikaa vierähtänyt kun olen viimeeksi ehtinyt kirjoittamaan.

Ensiksi kiitokset vierailusta Ajaxin perheelle, olipa mukava nähdä teitä pitkästä aikaa. Ajaxin ja Decon tapaaminen oli lämmin ja riehakas. Ajax näytti hölmistyneelle Decolle miten nostetaan koipea, mutta eihän tuo vieläkään sitä oppinut. Veljekset tulivat hyvin juttuun ja vauhti oli leikeissä tooodella kova. Räpsin kuvia pojista, mutta isäntä pentele vei kameran kalastamaan, joten menee jonkin aikaa, ennen kuin saan kuvat purettua. Ajax oli väritykseltään yllättävän punertava, hauskasti nuo geenit hyppivät.

Kun en muuten saa kuvia tähän kirjoitukseen niin käykääpä kurkkimassa linkkisivuilla kun malityttö ja Kiusa viihdyttävät toisiaan http://vainiosisaret.kuvat.fi/kuvat/koirat/2008_08_06/

Tässä vaiheessa laumamme on riemastuttavasti lisääntynyt hoitokoiralla. Asta Aputyttö viettää meillä viikon omistajien reissatessa Italian lämmössä. Asta on pieni ja sievä Hetan kopio :) Varastaa ruuatkin kuten äitinsä. Deco ja Asta riehuvat myös kauhealla vauhdilla, välillä mietin, monenako osana Asta palaa kotiinsa...

Viimeiseksi vielä ISOT onnittelut ensimmäisen pentueen Simolle ja Pikelle, jotka avasivat toko kisauran ja nappasivat ykköstuloksen ja siirtyivät avoimeen luokkaan. Bonuksena vielä joukkuepiirinmestaruus :)

30.07.2008 - 20:39

Karsintojen jälkeen on aika jättää aikuiset otukset tauolle (Hetalla pakollinen juoksutauko ja Bengolla aukesi takatassun antura juoksuleikeissä). Decon kanssa on tehty tähän mennessä lähinnä keppien sisään menoa porteilla ja tassupainallusta, joka yhdistetään myöhemmin puomin kontaktiin.

Decolla on yllättävän pitkä keskittymiskyky ja olen aloitellut jo vähän toko liikkeitä. Teen pienistä palasista yhdistelemällä liikkeet, joten nyt opetellaan silmiin katsomista käskyllä sekä sivulle istumista. Odottaminen sujuu istualtaan kunhan aika on alle minuutin ja häiriöitä ei ole liikaa...

Pohdinnassa on tässä vaiheessa kontaktien opetus. Mietinnässä on lähinnä opettaisinko juoksukontaktit sekä puomille että A esteelle vai pitäytyisinkö two on two off - metodissa puomilla. Deco tuntuu tällä hetkellä vielä hyvin rauhalliselta, joten sen pää voisi kestää myös tuon juoksukontaktin, mutta toisaalta juoksupuomeja ei taida Suomessa oikein vielä olla kellään ainakaan alunperin koulutettuna.

Deco on mitattu eilen ja säkä oli kotimittauksella 48 cm. Poco on 51,5 cm. Onko muista pennuista säkäkorkeustietoja viime ajoilta?

26.07.2008 - 20:50

Agility on hieno ja herkkä laji. Hetalla molemmilta radoilta rimat alas, ensimmäisellä radalla yritin vielä saada tuloksen (joka oli kahden pudotuksen jälkeen ja kiellolla 26), toisella radalla olisi tullut ihan ok rata, mutta siinäkin tuli rima alas, jonka jälkeen lähdettiin sitten loppukuviot suoristaen hyl suorituksella kotiin :(( Bengo teki ensimmäisellä radalla pujotteluvirheen, joka olisi ollut hyvinkin estettävissä varmistelulla, mutta kuka nyt lähtee varmistelemaan karsintoihin ;) Toisella radalla myös Bengolla tuli rima alas, joten sekin oli sitten siinä se suoritus. Helpot radat ja tylsät virheet. Molemmat koirat ovat yleensä hyviä hyppääjiä, mutta tänä vuonna Hetalla on tullut paljon rimoja ja muurin palikoita alas. Tässä vaiheesa en tiedä missä on vika, täytyy seurata jatkossa miksi koira pudottaa.

Sunnuntaina turistina karsintoihin, koirat saavat olla kotona lepäämässä kun ei mainittavaa menestystä tällä kertaa tullut.

25.07.2008 - 12:49

Onneksi olkoon ruskeat rusinat! Puoli vuotta täynnä, eikös aika lennäkin kuin siivillä? Kuka muistaa, että neljä ja puoli kuukautta sitten nämä ruskeat otukset näyttivät vielä tällaisilta?

22.07.2008 - 12:44

Jos olet juuri uusinut sisustustasi tai vaihtanut autoa ja omistat nuoren kelpien, älä lue tätä ellet halua harmaantua ennenaikaisesti. Tarinan kelpiet asuvat siis Sammalkalliossa (edelleen) ja tapahtumat sijoittuvat välille sunnuntai ja maanantai. Olin Luoman kentällä sunnuntai iltapäivällä treenaamassa Hetaa. Bengo ja Deco odottelivat autossa normaaliin tapaansa. Yhdeksän ja puolen vuoden hiljaiselon jälkeen Bengo päätti syödä uudesta autostamme turvavyön. Bengo on kerran aiemmin syönyt ystäväni autosta turvavyön (kaksi vuotta sitten), mutta syynä oli Hetan juoksuaika ja vieraan uroksen ja Hetan tapaaminen auton lähettyvillä. Tällä kertaa ei löytynyt mitään järkevää syytä tempaukselle, ainakaan koira ei ollut autossa liian pitkään, se oli uitettu ja vietti aikaa autossa alle puolituntia tihutöitä tehdessään.

Pojasta polvi paranee. Olin maanantai iltana lenkkeilyttämässä Decoa ja Hetaa ystäväni koirien kanssa. Deco sinkoili sinne tänne ja vauhti oli kova. Kun koirat oli lenkitetty, ystäväni tarjosi vielä iltateet ja koirat jätettiin isoon tarhaan keskenään. Kotiin lähtiessäni otin Hetan tarhasta ja samalla näin sivusilmällä, että talon edestä autotieltä juoksee ruskea koira autolle... Deco ei ollutkaan viihtynyt tarhassa (josta on hyvin vaikea päästä karkaamaan) vaan oli mystisesti päässyt yli/ali jostain kohti aitaa ja oli tehnyt omaa lenkkiänsä pitkin Jorvasta samaan aikaan kun olin kyläilemässä. Onni onnettomuudessa koira ei ollut jäänyt auton alle.

Vilkkaan illan jälkeen ajattelin, että yö ainakin menee rauhallisesti, ehkäpä unta saataisiin jatkettua jopa klo. 7 asti. Aamulla vinkuminen ja haukkuminen alkoivat kuitenkin jo heti kuuden jälkeen. Menin päästämään koirat ulos ja Deco oli järkännyt vähän siivottavaa äitille yön pikkutunteina. Koirahuoneessa on iso nojatuoli Bengon nukkumapaikkana. Deco oli päättänyt syödä nojatuolin ylhäältä alas asti. Nojatuolin sisälmyksistä oli tullut vaikuttavan kokoinen läjä vaahtomuovia ja kangasta, joka oli tarmokkaasti levitetty ympäri huonetta. Vesikuppikin oli tohinassa kaatunut, tosin sen huomasin vasta astuttuani siivoamaan muuta sotkua. Decolla roikkui kankaan paloja ja vaahtomuovia leuasta ja se näytti silminnähden onnelliselta. Pitäisiköhän lähettää pikku Deco unikouluun pariksi vuodeksi?

Kirjoittaja
Nimi
Satu Hilli
Kuvaus
tarinaa Australian kelpieiden edesottamuksista sekä siviilissä että kilpakentillä
kelpie-elämää